Box Barnträdgårdin historia

Box barnträdgårdin toimintaa pyörittää Garantiföreningen för Box barnträdgård r.f.. Yhdistys perustettiin 14.7.1988 Kaiserin perheen kotona Sipoon Boxissa. Perustavat jäsenet olivat Solveig Kaiser, Marina Lindholm, Marika Railila ja Carita Sundström. Perustajajäsenet lähettivät suuret määrät apurahahakemuksia Box Barnträdgårdin nimissä, ja toiminta saatiin käyntiin nopeasti.

Leikkikoulutoiminta Boxissa alkoi torstaina 15. syyskuuta 1988. Leikkikoulupäiviä oli maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantai-iltapäivisin. Box Lekis -nimi on jäänyt elämään näistä päivistä lähtien.

Vuosi toiminnan alkamisesta ensimmäiset esikoululaiset saapuivat rakennukseen. Oppitunteja oli ensialkuun torstai-iltapäivisin. Koulun toimiessa samoissa tiloissa esikoulutoimintaa oli ainoastaan iltapäivisin. Tilat saatiin täysin Box Barnträdgårdin käyttöön kun koulu siirrettiin uuteen rakennukseen, nykyiseen Boxby Skolaniin. Tilojen vapautuessa Box Barnträdgårdin käyttöön toiminta siirrettiin painottumaan aamupäivään. Leikkikoulupäivien lisäksi esikoulua käytiin kahtena päivänä viikossa (tiistaisin ja torstaisin) ja Box Barnträdgård oli avoinna täten viisi päivää viikossa.

Vuonna 2000 allekirjoitettiin ostopalvelusopimus Sipoon kunnan kanssa, jonka johdosta alettiin tarjoamaan 19 tuntia esikoulutoimintaa viikossa.

Kokopäivähoitoa 3-5 vuotiaille lapsille alettiin tarjoamaan 2004. Tästä lähtien rakennus on toiminut turvallisena ja kotoisana hoitopaikkana Boxinseudun lapsille.

Box Barnträdgård on 1.8.2018 lähtien yksityinen päiväkoti ja yksi Sipoon kunnan palvelusetelituottajista.

Toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi olemme vuosien varrella keränneet varoja tarjotaksemme tai järjestääksemme lapsille jotain pientä hauskaa. Varainkeruuta on toteutettu monin eri tavoin vuosien varrella. Olemme järjestäneet mm. myyjäisiä, lastenjuhlia ja pääsiäisbasaareja päiväkodin pihalla. Suuri kiitos kaikille jotka ovat mahdollistaneet päiväkodin toiminnan jatkumisen.